Ihmisen psykologinen kehitys

Esipuhe
Kehityspsykologinen näkökulma
	Johdanto
		Haasteita kehityspsykologiselle tutkimukselle
		Teoreettisia lähtökohtia
		Kirjan rakenne
Varhaislapsuus
	Johdanto
		Näkökulmia kehitykseen
		Havainnot ja oppiminen
			Puheäänteiden havaitseminen
			Havaintojen tarkentuminen
			Oppiminen ja muisti
		Motoriikan varhaiskehitys
		Vuorovaikutustaitojen kehitys
			Turvallinen hoivasuhde
			Esikielellinen kommunikaatio
			Äänteiden oppiminen
			Kielen kehityksen toiminnallinen perusta
		Kielen kehitys
			Näkökulmia kielen oppimiseen
			Sanasto ja sen laajentuminen
			Taivutusmuotojen omaksuminen
			Lauserakenteiden kehittyminen
			Narratiiviset tarinankerrontataidot
			Kaksikielinen kasvuympäristö
		Muistin kehitys
			Erilaiset muistijärjestelmät
			Varhaisten muistikuvien puuttuminen ja yksilölliset erot
			Muistamista helpottavien keinojen käyttö
		Sosiaalisten taitojen kehitys
			Sosiaalisesti taitava lapsi
			Sosiaalisen tiedonkäsittelyn vaiheet
		Leikin kehitys
			Leikin merkitys ja sisällöt eri ikävaiheissa
			Leikki lapsen kehityksen ilmentäjänä
		Hyvä lapsuus ja suotuisan kehityksen tukeminen
Keskilapsuus
	Johdanto
		Fyysinen ja motorinen kehitys
			Fyysinen kasvu
			Aivojen kehittyminen
			Motorinen kehitys
			Motoriset oppimisvaikeudet ja fyysinen aktiivisuus
		Kognitiivinen kehitys
			Ajattelun kehittyminen
			Muistin kehittyminen
		Koulu ja oppiminen
			Kognitiivinen kehitys, oppiminen ja opettaminen
			Mikä auttaa oppimaan?
			Metakognitiot ja oppimisstrategiat
			Motivaatio ja minäkäsitys
			Lukemaan oppiminen
			Numerojärjestelmän ja laskutaidon oppiminen
			Tarkkaavaisuus
		Tunne-elämän ja sosiaalisen käyttäytymisen kehitys
			Tunne-elämän kehitys
				Aggressiivisuuden kehitys. Tunteet aiheuttavat fysiologisia reaktioita: ne näkyvät ilmeissä, silmien ja pään liikkeissä, asennoissa, eleissä, äännähdyksissä ja puheessa. Vastasyntyneen mielihyvän ja -pahan kokemukset ja niiden ilmaisutavat ovat kokonaisvaltaisia, eikä esimerkiksi suuttumusta voi sen ilmaisun perusteella erottaa muista negatiivisista tunteista. Kuitenkin jo neljän kuukauden ikäinen lapsi ilmaisee kasvoillaan suuttumusta frustraation aiheuttajaa kohtaan selvästi tunnistettavalla tavalla: kulmat kurtistuvat, silmät kapeutuvat ja siristyvät ja posket kohoavat (Sternberg & Campos, 1990).
				Tunteiden säätely. Yksilöiden väliset erot siinä, miten ristiriitatilanteisiin suhtaudutaan, aiheutuvat sekä aggressiivisessa käyttäytymisessä esiintyvistä eroista että erilaisista yrityksistä ratkaista ristiriitoja. Kielen kehitys helpottaa ratkaisuyrityksiä, joskin kieltä voidaan käyttää myös aggression ilmaisemiseen. Fyysinen ja kielellinen aggressio kulkevatkin käsi kädessä. Kieli ei siis yksin riitä selittämään yksilöiden välisiä eroja: tarvitaan myös eksekutiivisen toiminnan ja itsesäätelyn kehitystä sekä empatiaa ja sosiaalisia taitoja (Aro & Laakso, 2011).
			Toverisuhteet
				Toverit kehityksen edistäjinä. Tovereiden merkitys lapsen kehitykselle korostuu, kun lapsi tulee kouluikään. Hän alkaa kaivata ikätovereiden seuraa, erityisesti samaa sukupuolta olevia vertaisia. Heidän parissaan hän omaksuu sukupuolelle tyypillistä käyttäytymistä ja oppii sekä toiminnallisia taitoja, jotka liittyvät itsenäisyyteen, fyysisiin suorituksiin, kielelliseen kehitykseen ja tietoihin, että sosiaalisia taitoja. Sosiaaliset taidot ovat paitsi vuorovaikutustaitoja myös havaintojen tekoa sosiaalisista tilanteista ja toisten tunteista sekä käsitystä omasta itsestä (Salmivalli, 2005).
				Tovereiden kiusaaminen. Kiusaamisilmiö eli jatkuva toisen henkilön kiusaamaksi joutuminen on noussut keskustelun ja aktiivisen tutkimuksen kohteeksi. Kiusaamista ei havaita vain koulussa vaan myös varhaiskasvatuksessa ja aikuisten työelämässä. Kiusaaminen voi olla suoraa uhrin nöyryyttämistä toisten silmien edessä tai epäsuoraa uhrin sosiaalisen maineen ja aseman heikentämistä. Kiusaamisen mahdollisuuksia on lisännyt virtuaaliympäristö, jossa epämiellyttävät viestit ja kuvat tavoittavat uhrin nopeasti ja leviävät muidenkin tietoon sosiaalisen median välityksellä. Nettikiusaaminen tekee epäsuoran kiusaamisen helpoksi, koska kiusaaja voi salata identiteettinsä toisin kuin kasvokkain tapahtuvassa kiusaamisessa.
			Vapaa-ajan vietto
				Myönteistä kehitystä tukeva vapaa-ajan vietto. Vapaa-ajan vietto voi olla lapsen kehitystä tukeva perusvoimavara aivan samoin kuin hänen koulutyönsäkin. Se voi kehittää sekä toiminnallisia että sosiaalisia taitoja, vahvistaa pystyvyyden tunnetta ja lisätä sosiaalista pääomaa sosiaalisten suhteiden, normien omaksumisen ja keskinäisen luottamuksen kasvun kautta. Vapaa-ajan vietto voikin olla erityisen merkittävää lapselle, joka elää kodin monenlaisten ongelmien keskellä tai joka muutoin on syrjäytymisvaarassa. Se voi suojata häntä yksinäisyydeltä, syrjäytymiseltä ja suuntautumiselta epäsosiaaliseen toimintaan. Tosin vapaa-ajan vietto itsessäänkin voi olla kehityksen riskitekijä, jos se ei tue lapsen kehitystä laadullisesti.
				Eheytetty tai joustava koulupäivä. Mukava-hankkeen yhteydessä kehitettiin niin sanottu eheytetty koulupäivä (kuvio 3.4), jollaisesta nykyisin käytetään usein nimitystä joustava koulupäivä. Se rakentuu oppituntien ohella toimintaryhmistä, joissa oppilaat saavat levätä tai puuhailla haluamiaan asioita sisällä tai ulkona aikuisen valvoessa toiminnan turvallisuutta, sekä oppilaan itsensä valitsemista ohjatuista harrastusryhmistä (Pulkkinen & Launonen, 2005). Oppilaat voivat tulla toimintaryhmään vanhempien työaikojen niin vaatiessa ennen koulutyön alkua ja viipyä niissä koulun jälkeen. Lounasaikaa pidentämällä työpäivään saadaan hengähdystauko niin oppilaille kuin opettajille. Toimintaryhmien ja harrastusten ohjaus järjestettiin kokeilussa moniammatillisesti niin että koulussa oli opettajien lisäksi myös harrastusten ohjaajia. Opettajat keskittyivät opetustyöhönsä ja ohjasivat halutessaan harrastusryhmiä.
				Harrastukset kehityksen tukena. Eheytetyllä koulupäivällä ja sen sisältämällä harrastustoiminnalla oli myönteinen vaikutus oppilaiden viihtymiseen koulussa, kodin ja koulun yhteistyöhön sekä oppilaan kehitykseen (Pulkkinen & Metsäpelto, 2014). Kokeiluun liitetty seurantatutkimus osoitti, että oppilaan osallistuminen eheytettyyn koulupäivään luokilla 1–3 tai 2–4 oli yhteydessä vähäisempään sosiaaliseen ahdistuneisuuteen ja masentuneisuuteen (Metsäpelto ym., 2010). Harrastekerhojen sisällöllisiä vaikutuksia arvioitiin viidennen ja kuudennen luokan oppilailla, joilla oli ollut eheytetyn koulupäivän ansiosta mahdollisuus osallistua harrastekerhoihin. Merkittävimmiksi osoittautuivat musiikkikerhoihin sekä kuvataide- ja kädentaitokerhoihin osallistumisen yhteydet myönteiseen sosioemotionaaliseen käyttäytymiseen, työskentelytaitoihin ja koulumenestykseen (Metsäpelto & Pulkkinen, 2012). Myös tiedollisesti painottuneilla harrastuksilla oli merkitystä koulumenestyksen parantajana.
				Media vapaa-ajan käytön välineenä. Lasten toimintaympäristö on muuttunut suuresti viime vuosien aikana. Televisio, jonka ääressä lapset viettivät tämän vuosituhannen alussa vapaa-ajastaan arkipäivisin 2–3 tuntia ja viikonloppuisin 3–4 tuntia päivässä (Pääkkönen, 2002), on paljolti korvautunut peleillä ja internetillä. Monet lapset ovat aikuissukupolvea taitavampia ja tottuneempia käyttämään uusia välineitä, joihin kuuluvat erilaisten peli- ja tietokonelaitteiden lisäksi älypuhelimet. Nykylapset ovat syntyneet tietotekniikan keskelle.
			Lasten hyvinvointi
				Kansainvälisen vertailun näkökulma. Kansainväliset vertailut auttavat hahmottamaan, millaisia suomalaisten lasten kasvuolot ovat suhteessa muihin maihin. Aikaisemmat sukupolvet ovat ponnistelleet maassamme luodakseen lapsille paremmat olot kuin missä ovat itse eläneet. Näin on saatu aikaan ilmainen koulutus, neuvolajärjestelmä, ilmainen kouluruokailu ja monet muut palvelut. Olisi syytä odottaa, että suomalaiset lapset voivat paremmin kuin monissa muissa maissa.
				Lapsuuden peruspilarit. Lapsuutta käsitelleessä huippukokouksessa Washingtonissa vuonna 2012 avattiin Lapsuuden vuosikymmen 2012–2022. Siinä yhteydessä määriteltiin hyvälle lapsuudelle 10 peruspilaria (ks. laatikkoteksti). Niitä on tulkittu Suomen oloihin (Pulkkinen, 2013). Pilarien perusta on perheessä, johon lapsi syntyy, ja siinä ympäristössä, jossa perhe elää. Ympäristö on tärkeä, sillä perhe ei ole riittävä edellytys lapsen kehitykselle, kuten Hurme (2014) tiivistää Bronfenbrennerin keskeistä sanomaa.
		Hyvä keskilapsuus
Nuoruus
	Johdanto
		Nuoruusiän kehityksen moottoreita ja reunaehtoja
			Puberteetti ja fyysinen kasvu
			Ajattelun kehitys ja kypsyminen
			Muuttuvat sosiaaliset suhteet
			Muuttuvat kehitystehtävät ja instituutiot
		Sosialisaatio ja identiteetin kehitys
			Kehitystehtävät ja motivaatio
			Tavoitteet ja työskentelytavat
				Nuorten tavoitteet ja huolet. Kun nuorilta kysytään elämäntavoitteista, he mainitsevat yleensä tulevan koulutuksen, ammatin, tulevaisuuden perheen ja erilaisia ihmissuhteita koskevia teemoja (Nurmi, 1991). Tulokset sopivat varsin hyvin aiemmin esiteltyyn ajatukseen, jonka mukaan tiettyyn ikään liittyvät kehitystehtävät kanavoivat nuoren tavoitteita osana oman elämän ohjaamista; kuuluivathan Havighurstin (1948) mukaan nuoruuden keskeisiin kehitystehtäviin tulevan ammatin, siihen liittyvän koulutuksen sekä perheen suunnittelu ja kaverisuhteiden ylläpitäminen. Nuorten tavoitteet eivät ainoastaan kohdistu nuoruuden ja varhaisaikuisuuden tyypillisiin kehitystehtäviin, vaan myös tavoitteiden aikaperspektiivi heijastaa elämänkulun ja kehitystehtävien ajallista rakennetta. Nuoret mainitsevat usein myös oman itsen kehittämiseen ja harrastuksiin liittyviä asioita tavoitteinaan ja toiveinaan. Oman minän pohtiminen on keskeinen osa nuoren identiteetin muodostumista.
				Nuorten elämänsuunnittelu ja työskentelytavat. Aikaisemmin todettiin, että nuorten ajattelumuotojen kehittyminen toisen elinvuosikymmenen alkupuolella näkyy nuorten suunnittelutaitojen kehityksessä. Monissa tutkimuksissa näiden taitojen on havaittu lisääntyvän aina kahteenkymmeneen ikävuoteen asti, vaikka perussuunnittelutaidot ovat valmiina jo heti nuoruusiän alkaessa (Nurmi, 2005).
			Sopeutuminen
				Tavoitteiden muokkaus. Yksi tapa sopeutua elämän ongelmatilanteisiin on tavoitteiden muuttaminen (Brandtstädter & Renner, 1990). Kun yksilö huomaa epäonnistuneensa jonkin keskeisen tavoitteensa toteuttamisessa, on ensimmäinen reaktio yleensä kovempi yrittäminen ja vaihtoehtoisten keinojen etsintä tavoitteen saavuttamiseksi. Ellei tästä ole apua, edessä on tavoitteen muokkaaminen tai siitä luopuminen. Tavoitteiden uudelleen arvioinnin on ajateltu olevan tärkeää myös yksilön hyvinvoinnin ja elämään sopeutumisen kannalta.
				Hallintakeinot ja defenssit. Kun ihmiset kohtaavat vaikeuksia tavoitteidensa toteuttamisessa, he usein etsivät keinoja tilanteen tai omien tunteidensa käsittelemiseksi. Tätä on kuvattu hallintakeinon käsitteellä (coping). Yksi tapa kuvata hallintakeinoja on jakaa ne funktionaalisiin ja ei-funktionaalisiin. Funktionaaliset hallintakeinot käsittelevät ongelmaa etsimällä siihen aktiivisesti ratkaisuja, hakemalla muiden ihmisten tukea ja miettimällä ja kokeilemalla eri ratkaisuja. Ei-funktionaalisilla hallintakeinoilla taas tarkoitetaan ongelman kieltämistä ja keskittymistä emootioiden säätelyyn. On osoitettu, että iän myötä nuoret käyttävät monimuotoisempia hallintakeinoja. Tutkimustulokset ovat kuitenkin ristiriitaisia: toisaalta ongelman ratkaisuun suuntautuneet hallintakeinot lisääntyvät iän myötä, toisaalta taas emootiosuuntautuneiden hallintakeinojen käyttö lisääntyy.
				Syypäätelmät. Attribuutioteorian (Weiner, 1985) keskeinen olettamus on, että kun ihmiset saavat tietoa onnistumisistaan ja epäonnistumisistaan, he ryhtyvät miettimään niiden syitä, esimerkiksi sitä, johtuuko tapahtuma heidän kyvyistään, yrityksensä määrästä vai tilanteesta. Tällä syiden pohdinnalla on ainakin kaksi tarkoitusta. Ensiksi syiden pohtiminen voi edistää myöhemmissä samankaltaisissa tilanteissa selviytymistä, koska syiden ymmärtäminen auttaa keksimään parempia keinoja. Toiseksi syiden pohdinta voi toimia myös puolustusmekanismina: tietynlainen tulkinta auttaa ihmistä tarkastelemaan tapahtunutta itsensä kannalta myönteisellä tavalla. Esimerkiksi huonon koetuloksen tulkitseminen johtuvaksi liian vaikeasta kokeesta suojelee yksilön käsitystä itsestään kyvykkäänä oppijana. Syypäätelmät ovatkin tehokkaita tilanteissa, joissa nuori kohtaa ongelmia. Esimerkiksi Määtän, Nurmen ja Majavan (2002) tulokset osoittivat, että minää suojelevan attribuutioerheen käyttäminen tilanteessa, jossa nuorella oli vaikeuksia löytää työpaikka, vähensi masennusta.
			Pohdinta, identiteetti ja minäkuva
				Minäkuva. Siirryttäessä lapsuudesta nuoruuteen nuorten minäkuva muuttuu suhteellisen konkreettisista toiminnan kuvauksista abstraktimmaksi oman itsen määrittelyksi. Tämän johtaa siihen, että nuoren minäkuva tulee vähemmän riippuvaiseksi hänen saamastaan konkreettisesta palautteesta. Samaan aikaan minäkuvan sisällöt muuttuvat integroituneemmiksi kokonaisuuksiksi. Myös sosiaalisten roolien ja ideologioiden merkitys nuoren minäkuvaa määrittelevinä tekijöinä lisääntyy iän myötä samalla kun fyysisten piirteiden ja erilaisten omistusten merkitys vähenee (Harter, 1990).
				Identiteetti. Eriksonin klassisen teorian mukaan tulevan elämän suuntaa etsivä ja eri ratkaisuihin sitoutuva nuori päätyy erilaisiin aikuisen rooleihin ja asemiin, joita ovat esimerkiksi tietty ammatti, ihmissuhde ja maailmankatsomus. Tällaiset asemat ja roolit vaikuttavat siihen, millaisen identiteetin nuori rakentaa itselleen. McAdams (1999) on kehitellyt Eriksonin teoriaa eteenpäin luomalla käsitteen identiteettikertomus. Hänen mukaansa yksilöt luovat identiteettikertomuksia, joiden avulla he pyrkivät yhdistämään menneen elämänsä, nykyisen elämäntilanteensa ja ennakoidun tulevaisuutensa yhtenäiseksi näkemykseksi. Näiden identiteettikertomusten avulla nuoret luovat yhtenäistä ja myönteistä kuvaa itsestään ja liittävät itsensä erilaisiin sosiaalisiin ryhmiin ja kulttuurisiin rakenteisiin. Identiteettikertomukset ovat kuitenkin enemmän tarinoita kuin aiemmin tapahtuneen toisintoja, ja niihin sisältyy voimakkaita tulkinnallisia aineksia.
		Perheen merkitys nuoruuden kehityksessä
			Perhevuorovaikutuksen piirteitä
			Kasvatustyylit
		Nuorten suhteet ikätovereihin
			Suositut, torjutut ja huomiotta jätetyt nuoret
			Toveriryhmät
			Toveriryhmän vaikutus ja valikoituminen ryhmiin
		Nuorten hyvinvointi, mielenterveys ja ongelmakäyttäytyminen
			Masennus ja ahdistuneisuus
			Käytöshäiriöt, aggressiivisuus ja rikollisuus
			Päihteiden käyttö ja riippuvuudet
		Nuoruus nyky-Suomessa
Aikuisuus
	Aikuisuuteen siirtyminen
		Aikuisen kehitysdynamiikkaa
			Vaiheteoreettinen näkökulma
				Psykososiaalinen kehitys. Tunnetuimmat koko ihmisen elämän kattavat kehitysteoriat perustuvat näkemykseen kehityksen vaiheittaisesta etenemisestä. Uraauurtava teoreetikko oli psykoanalyytikko Erik H. Erikson (1950, 1962), jonka mukaan ihmisen kehitys on biologisen kypsymisen, sosiaalisten suhteiden muodostuksen ja egon toiminnan tulosta. Egon toiminnassa on kyse biologisten ja sosiaalisten prosessien yhteen sovittamisesta ihmisen kehityksessä.
				Elämänrakenteen muutos. Ihmisen vaiheittaista kehitystä on tarkasteltu myös elämänrakenteen näkökulmasta. Levinsonin ja hänen työtovereidensa (1978; Levinson, 1986, 1996) käsityksen mukaan ihmisellä on kussakin elämänvaiheessa sille tyypillinen elämänrakenne eli tärkeiden asioiden verkosto. Siirtyminen vaiheesta toiseen merkitsee elämänrakenteen muutosta eli tärkeiden asioiden piirin laajenemista tai vaihtumista ja niiden tärkeysjärjestyksen muuttumista. Jos persoonallisuuden rakenteessa on kysymys siitä, millainen minä olen, elämänrakenteessa on kysymys siitä, millaista minun elämäni nyt on: mikä on tärkeää elämässäni juuri nyt, miten tärkeät asiat kytkeytyvät toisiinsa, mihin kohdistan aikaani ja energiaani tai pitäisikö elämääni sisältyä jotakin sellaista, jota siitä nyt puuttuu, kuten puoliso tai lapsi, joka tekisi elämäni vielä merkityksellisemmäksi? Elämänrakenne toimii välittäjänä, kun yksilö ja ympäristö kohtaavat persoonallisuusrakenteen ja sosiaalisen rakenteen rajalla.
				Keski-iän kriisi – onko sitä? Levinson (1986) katsoi keski-iän merkitsevän käännekohtaa ihmisen elämässä. Saavutettuaan keski-iässä aikaisemmat tavoitteensa ihminen suuntautuu yleisiin elämän tarkoituksiin ja kääntyy sisäänpäin etsiessään arvojaan ja päämää-riään. Ura- ja suorituskeskeisyys vaihtuu perheeseen ja yksityiseen suuntautumiseen. Levinsonin käsitys ei ole kuitenkaan saanut tutkimuksista johdonmukaista tukea (Dörner ym., 2005). Sitä vastoin sekä ulospäin että sisäänpäin suuntautumisen on havaittu olevan keski-iässä hyvin tavallista, mikä viittaa siihen, että voimavarat ovat tällöin monipuolisia.
			Elämänkaaren näkökulma
			Elämänkulun näkökulma
		Älyllinen kehitys aikuisiässä
			Aistihavainnot ja kykyjen biologinen perusta
			Älykkään toiminnan kehityskulkuja
			Asiantuntijuus ja johtajuus
		Persoonallisuuden kehitys aikuisiässä
			Persoonallisuuden piirteet ja tunteiden säätely
				Temperamenttiperusta. Persoonallisuuden piirteellä tarkoitetaan sellaista persoonallisuuden pysyvää ominaisuutta, jonka esiintymistä voi eri ihmisistä arvioida ja jonka perusteella ihmisiä voi vertailla. Tällainen piirre on esimerkiksi ekstraversio eli ulospäin suuntautuvuus, joka ilmenee seurallisuutena ja halukkuutena olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Persoonallisuuden piirteiden perusta on lapsuuden temperamentissa. Temperamentti ilmenee Rothbartin (2011) mukaan käyttäytymisen aktiivisuudessa ja tunteiden säätelyssä, jota vaihtoehtoisesti nimitetään itsehallinnaksi. Temperamenttikin kehittyy ja muokkautuu kasvatuksen ja elämänkokemusten kautta, sillä sekä perinnölliset että ympäristötekijät vaikuttavat persoonallisuuden kaikkiin puoliin.
				Viisi persoonallisuuden piirrettä. Viime aikoina on saavutettu melko suurta yksimielisyyttä siitä, millaisissa persoonallisuuden piirteissä yksilöiden väliset erot ovat yleismaailmallisesti ja tutkimusmenetelmistä riippumatta kaikkein havaittavimpia. Piirteiden löytymistä ovat edistäneet erityisesti yhdysvaltalaiset tutkijat Costa ja McCrae (1988; McCrae & Costa, 1990). He eristivät viisi piirrettä: ekstraversio, neuroottisuus, tunnollisuus, avoimuus ja myönteisyys toisia kohtaan tai sovinnollisuus, kuten englanninkielinen termi agreeableness on usein suomennettu. Kaikilla viidellä piirteellä on myös alapiirteensä, sillä jokainen piirre kattaa yksilöiden välisiä eroja laajalla alueella ja sisältää joukon kapea-alaisempia persoonallisuuden ulottuvuuksia (Caspi, 1998; McCrae & Costa, 1990). Persoonallisuuden piirteet heijastuvat niin työelämässä kuin suhtautumisessa toisiin ihmisiin ja asioihin.
				Persoonallisuuden piirteiden pysyvyys. Persoonallisuuden piirteiden pysyvyyden käsitteellä on ainakin neljänlaisia merkityksiä. Ensinnäkin voidaan puhua piirteen absoluuttisesta pysyvyydestä, joka tarkoittaa, että kun persoonallisuutta mitataan testein, tutkittavien testipistemäärät pysyvät samankaltaisina eri mittauskerroilla. Näin ei kuitenkaan tapahdu aikuisiässä, vaan persoonallisuus muuttuu siten, että sosiaalinen sopeutuminen vahvistuu. Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksessa se näkyi neuroottisuuden vähenemisenä eli tunne-elämän tasapainon voimistumisena ikävälillä 33 ja 42 vuotta, minkä jälkeen 50-vuotiaaksi mennessä muutosta ei tapahtunut (Rantanen ym., 2007; Kokko, Tolvanen & Pulkkinen, 2013). Samalla myönteisyys vahvistui 50-vuotiaaksi asti ihmisten tullessa ystävällisemmiksi, ja myös naisten tunnollisuus voimistui, sillä he kehittyivät järjestelmällisemmiksi ja itseään paremmin kontrolloiviksi, mutta vain 42-vuotiaaksi asti. Ekstraversiossa ja kokemuksille avoimuudessa ei havaittu johdonmukaista kasvua vaan pikemminkin käyräviivaisuutta siten, että ekstraversio ja avoimuus olivat vahvempaa 42-vuotiaana kuin sitä ennen tai sen jälkeen. Naisten ja miesten persoonallisuuden piirteiden absoluuttisessa tasossa oli eroa siinä, että naiset saivat korkeampia pistemääriä kuin miehet avoimuudessa kokemuksille ja myönteisyydessä (Rantanen ym., 2007).
				Persoonallisuuden kehitys. Persoonallisuuden piirteiden tutkimuksessa on usein etsitty piirteiden ennustettavuutta ja pysyvyyttä eikä niinkään kehitystä. Muutokset persoonallisuuden piirteiden painosuhteissa voivat kuvastaa ”kypsän persoonallisuuden” saavuttamista, kun neuroottisuus vähenee ja myönteisyys ja tunnollisuus lisääntyvät (Caspi ym., 2005; McAdams & Olson, 2010). Käsitystä kypsyydestä on selitetty sillä, että tasapainoisuudella, myönteisyydellä ja tunnollisuudella on yhteyttä muun muassa ihmissuhteisiin ja työuraan.
				Tunteiden säätely. Tunteet vaikuttavat ihmisten toimintakykyyn ja hyvinvointiin elämän eri vaiheissa. Ne suuntaavat toimintaa ja käyttäytymistä siten, että myönteinen minäkuva säilyy (Frijda, 1986). Tunteessa eli emootiossa on kysymys ympäristön tunteita virittävistä ominaisuuksista, niiden aiheuttamista havaintokokemuksista ja neurofysiologisista reaktioista sekä motorisen käyttäytymisen muutoksista (Levenson, 1999). Tunteen viriämistä voi käsitellä kognitiivisella arvioinnilla ja hallintakeinoilla (coping) (Lazarus, 1991). Omaa tunnetilaa voi pyrkiä muuttamaan tilannetta arvioimalla: esimerkiksi suuttumusta voi yrittää vähentää ottamalla huomioon lieventäviä asianhaaroja. On myös mahdollista punnita erilaisia toimintatapoja ja niiden seurauksia. Tilanteen arviointi ja toimintatapojen harkinta ovat yhteydessä ihmisen käyttäytymiseen.
			Psykologinen toimintakyky
			Identiteetti
		Sosiaalinen toimintakyky
			Käsitteiden määrittelyä
			Sosiaaliset suhteet
				Kiintymyssuhde. Kiintymyssuhteen muodostuminen vastakkaiseen sukupuoleen tai samaa sukupuolta olevaan kumppaniin sekä omiin jälkeläisiin on aikuisikään kuuluva merkittävä kehitystehtävä ja kokemus. Kiintymyksellä tarkoitetaan pyrkimystä muodostaa ja säilyttää läheisiä ihmissuhteita. Bartholomew ja Horowitz (1991) ovat erottaneet aikuisten kiintymyssuhteissa neljä päätyyppiä sen perusteella, liittyykö siihen myönteinen vai kielteinen käsitys itsestä ja muista: turvallinen (myönteinen käsitys itsestä ja muista), takertuva (kielteinen käsitys itsestä, myönteinen muista), itseriittoinen (myönteinen käsitys itsestä, kielteinen muista) ja pelokas (kielteinen käsitys itsestä ja muista). Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksen aineiston nojalla on voitu todeta kiintymystyylien olevan yhteydessä aikuisen elämän eri puoliin (Männikkö, 2001).
				Ystävyyssuhde. Kyky kiintymyssuhteeseen luo perustan ystävyyssuhteille. English ja Carstensen (2014) ovat erottaneet ihmisten sosiaalisissa verkostoissa kolme piiriä: sisäpiiriin kuuluvat ovat niin läheisiä, että olisi vaikea kuvitella elämää ilman heitä, keskipiirin jäsenet eivät ole yhtä läheisiä mutta ovat silti hyvin tärkeitä ja ulkopiiriläiset eivät ole kovin läheisiä mutta ovat tärkeitä. Lähipiirissä on pääasiassa omaisia, keskipiirissä ystäviä ja omaisia ja ulkopiirissä ystäviä. Kuhunkin näistä kuuluu keskimäärin 6–8 henkilöä. Verkoston koko, kun eri piirit lasketaan yhteen, on suurimmillaan noin 50-vuotiaana. Nuoremmilla ihmisillä keski- ja ulkopiiri painottuvat enemmän, vanhemmilla ihmisillä sisäpiiri. Vanhemmiten ihmiset toivovat suhteilta myönteisiä tunnekokemuksia ja karsivat ihmissuhteitaan niin että ne tuottaisivat mahdollisimman vähän ristiriitoja ja kielteisiä tunnekokemuksia. Tämä ilmiö on keskeinen Carstensenin (1992) sosioemotionaalisen valikoinnin teoriassa. Vaikka vanhenevien ihmisten vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa vähenee, tunneperäinen yhteydenpito lähiomaisiin lisääntyy erityisesti myönteisten tunnekokemusten saamiseksi.
				Parisuhde. Parisuhde on aikuisiässä paitsi onnellisuuden lähde myös ristiriitojen aiheuttaja. Perhon ja Korhosen (1999) tutkimuksen mukaan naiset kokevat parisuhteessa ongelmaksi perheeseen liittyvän yhteisen näkökulman puuttumisen, miehet taas uhkan riippumattomalle elämälle. Naiset näkevät suhteissa enemmän ongelmia ja tekevät useammin myös eroaloitteen (Perho & Korhonen, 2003). Liiton onnellisuuden ja onnettomuuden uskotaan olevan yhteydessä siihen, kuinka paljon siinä on myönteistä ja kielteistä käyttäytymistä. Jos kielteinen käyttäytyminen on hallinnut suhdetta, ristiriitatilanteet synnyttävät herkästi pysyviä kielteisiä selityksiä, kun taas myönteisen käyttäytymisen leimaamassa suhteessa selvitään helpommin eteen tulevista ongelmista (Gottman, 1998).
				Perhe. Perheen käsite kuuluu jokapäiväiseen kielenkäyttöön, mutta silti voi tuottaa vaikeuksia määritellä, keitä kuuluu minun perheeseeni. Jallinoja (2014) kuvaa, miten Parsonsin 1930-luvulla määrittelemä moderni perhe, jonka muotona on lasten sosialisaatiosta huolehtiva ja aikuisten persoonallisuuden vakauden takaava ydinperhe, on saanut osakseen kritiikkiä. Sitä on pidetty liian normatiivisena, koska muun muassa sukupuoliroolit ovat muuttuneet. Kritiikistä huolimatta monet Parsonsin esittämät näkökohdat perheestä, kuten pysyvät ihmissuhteet, ovat lasten edun mukaisia. Seuraavassa ei oteta teoreettista kantaa perheeseen vaan kuvataan elämää niissä perhemuodosteissa, joissa nykyajan ihmiset elävät.
				Vanhemmuus. Vanhemmuuteen luetaan kuuluvaksi useita vanhempien käyttäytymisen piirteitä: 1) vanhempien käyttäytyminen lasta kohtaan, kuten huolehtiminen lapsen fyysisistä tarpeista, yhteinen ajankäyttö, kurinpitokeinot, neuvot ja kiitokset, 2) tunteiden ilmaisu vanhemman ja lapsen välisessä suhteessa ja koko perheessä ja 3) vanhempien sosiaaliset kognitiot eli uskomukset, tieto, asenteet ja tavoitteet. Vanhempien välillä on kaikissa näissä suhteissa huomattavia eroja. Usein vanhempien asenteisiin tai uskomuksiin liittyviä eroja kuvataan – hieman vaihtelevin termein ilmaistuna – kolmen tekijän avulla: lämpö (huolehtivaisuus), käyttäytymisen kontrolli (rankaisevuus) ja tietämys lapsen toiminnoista (toimintojen valvonta).
				Sukupolvisuhteet. Kasvatusotteen siirtyminen vanhemmilta lapsille näkyy siinä, miten ihmiset itse kertovat kasvattavansa lapsiaan. Äitiyden osalta kasvatuksen jatkuvuus tuli Korhosen (1994) mukaan esiin erityisesti niillä naisilla, joiden äiti oli ollut huolehtiva. Vanhempien kasvatusote ei sen sijaan periytynyt pelottavien äitien tyttärille. He halusivat välttää äidin dominoivaa toimintatyyliä ja pyrkivät hillitsemään omaa suhtautumistaan lapsiin. Tietoinen poikkeaminen äidin kasvatustavasta on kuitenkin vaikea toteuttaa. On mahdollista, että päädytään ylilyönteihin esimerkiksi siten, että oman lapsuuskodin ankaruuden välttämiseksi pyritään äärimmäiseen sallivuuteen. Sekään ei ole lapsen kannalta hyväksi.
			Työn merkitys aikuisiässä
				Työhyvinvointi. Työ on perheen ohella yksi aikuisen ihmisen elämän keskeisimmistä asioista. Työ tuottaa tyydytystä ja kokemusta elämän mielekkyydestä, mutta se voi myös kuormittaa tekijäänsä. Työhyvinvointi onkin noussut tutkimuksen ja keskustelun kohteeksi. Tutkimuksessa kielteinen näkökulma työhön on tullut tavallisemmaksi kuin positiivisten kokemusten tarkastelu, kun on etsitty esimerkiksi negatiivisten työkokemusten kytköksiä työn aiheuttamaan stressiin ja uupumukseen. Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksen osanottajista vain 8 prosenttia koki työnsä uuvuttavaksi 50-vuotiaana, kun vastaava osuus 36 ja 42 vuoden iässä oli 14 prosenttia (Rantanen & Räikkönen, 2010). Sitä vastoin 89 prosenttia koki vähintään kerran viikossa vahvaa työn imua, mikä tarkoittaa kokemusta tarmokkuudesta työssä, omistautumista työlle sekä uppoutumista työhön.
				Työura. Suomessa naiset ovat miesten tavoin kokopäivätyössä. Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksessa 42-vuotiaista naisista 73 prosenttia ja samanikäisistä miehistä 83 prosenttia oli kokopäivätyössä ja vastaavasti 12 prosenttia naisista ja 2 prosenttia miehistä osapäivätyössä. Muutosta työssäkäynnissä tapahtui 50 vuoden ikään mennessä siten, että työssä käyvien naisten ja miesten osuus väheni 10 prosentilla. Työttöminä oli tuolloin 9 prosenttia ja työkyvyttömyyseläkkeellä tai kuntoutustuella 7 prosenttia (Kokko, 2010d). Mitä enemmän ihmisellä on koulutusta, sitä varmemmin hän yleensä on mukana työelämässä.
				Työn ja perheen yhteen sovittaminen. Aikaisemmin työtä ja perhettä pidettiin toisistaan erillisinä eikä niiden keskinäisiin vaikutuksiin juuri kiinnitetty huomiota. Myöhemmin tämän erillisyysmallin rinnalle on kehitetty muitakin malleja kuvaamaan työn ja perheen suhdetta (Rantanen & Kinnunen, 2005). Yksi niistä on emotionaalisten kokemusten siirräntämalli, joka olettaa kokemusten siirtyvän samanlaatuisina ympäristöstä toiseen. Siten esimerkiksi työuupumus saisi aikaan väsymyksen tunteita myös perhe-elämässä. Yhtä hyvin siirräntä voi tapahtua myös perheestä työhön.
				Eläkkeelle siirtymiseen suuntautuminen. Niin tärkeää kuin työ ihmisille onkin, alkavat monet haaveilla eläkkeelle siirtymisestä jo parhaassa keski-iässä. Lapsesta aikuiseksi -tutkimukseen osallistuneet 50-vuotiaat arvioivat vuonna 2009 jäävänsä eläkkeelle keskimäärin 63,7-vuotiaana; tämä joukko ei sisältänyt niitä 6:tta prosenttia, jotka olivat työkyvyttömyyseläkkeellä tai kuntoutustuella (Kokko, 2010d). Vain pari prosenttia arveli työskentelevänsä 68-vuotiaaksi tai pitempään. Monilla oli kuitenkin toiveissa jatkaa työn kaltaista toimintaa eläkkeelle jäämisen jälkeen joko nykyisessä ammatissa tai vapaaehtoistoiminnassa.
			Vapaa-aika ja terveys
				Vapaa-aika käsitteenä. Vapaa-aika ilmiönä ja käsitteenä kiinnittyy modernin palkkatyöyhteiskunnan syntyyn ja kehittymiseen (Liikkanen ym., 2005). Alun perin vapaa-ajan odotettiin lähinnä virkistävän ja palauttavan työstä. Kulutusyhteiskunnan syventyessä vapaa-aikaan on kuitenkin tullut uusia sisältöjä – nautintoja ja tuhlausta.
				Vapaa-aika ja terveyskäyttäytyminen. Tyytyväisyydessä vapaa-ajan sisältöön tapahtui aikuisiän aikana muutosta siten, että kun miehet olivat 27-vuotiaina tyytyväisempiä vapaa-aikansa sisältöön kuin naiset, naiset olivat 50-vuotiaana tyytyväisempiä kuin miehet (Pulkkinen & Polet, 2010c). Tyytyväisyys vapaa-ajan sisältöön oli yhteydessä harrastusten laatuun. Mitä enemmän naiset ja miehet harrastivat liikuntaa siten, että liikkuivat tai urheilivat vähintään puoli tuntia kerrallaan hengästyen ja hikoillen, sitä tyytyväisempiä he olivat vapaa-aikansa sisältöön. Muiden harrastusten useudella ei ollut yhteyttä tyytyväisyyteen vapaa-ajan sisältöä kohtaan, paitsi käsillä puuhailulla miesten tyytyväisyyteen. Sekä naisilla että miehillä tyytymättömyys vapaa-ajan sisältöön oli yhteydessä heikompaan terveyden arviointiin kuluneen vuoden aikana. Terveet liikkuvat enemmän, ja liikunta lisää terveyttä.
				Terveydentila. Aikuisiän runsas alkoholin käyttö yhdessä muiden elämäntapapiirteiden kanssa vaikuttaa sydän- ja verisuonitautien riskitekijöiden kasautumiseen, jota nimitetään metaboliseksi oireyhtymäksi. Oireyhtymään kuuluvat ylipainoisuus, huonontunut sokeriaineenvaihdunta, kohonnut verenpaine ja epäedulliset veren rasva-arvot. Lapsesta aikuiseksi -tutkimuksen aineistossa metabolisen oireyhtymän esiintyminen oli kaksinkertaistunut molemmilla sukupuolilla ikävälillä 42 ja 50 (Kinnunen, 2010).
		Hyvä aikuisuus
Vanheneminen
	Johdanto
		Suomen väestön vanheneminen
		Kognitiiviset toiminnot
			Kognitiiviset toiminnot ja vanheneminen
			Tarkkaavaisuus
			Havaintotoiminnot
			Havaintomotoriikka ja motoriikka
			Muisti
			Ikäihminen oppijana
			Älykkyys
			Luovuus
			Viisaus
			Viisauden empiirinen tutkimus
		Persoonallisuus
			Persoonallisuuden vanhenemisen teorioita
			Persoonallisuuden vanhenemismuutokset
			Mielialaongelmat
			Tyytyväisyys elämään
			Vanhuuden kokeminen
			Elämän koettu tarkoituksellisuus
			Elämänmuutosten käsittely
		Sosiaalinen toimintakyky
			Sosiaalisen toimintakyvyn määrittelyä
			Läheis- ja intiimisuhteet
			Sosiaalinen osallistuminen
			Sukupolvien vuorovaikutus
			Yksinäisyys vanhuudessa
		Hyvä vanheneminen
Kehityspsykologian tutkimusmenetelmät
	Johdanto
		Tiedonkeruumenetelmiä
			Havainnointi
			Kyselylomakkeet
			Toveri-, vanhempi- ja opettaja-arvioinnit
			Haastattelu
			Testit
			Projektiiviset testit
			Rekisteritieto
		Mittauksen luotettavuus, pätevyys ja niiden arviointi
			Luotettavuus
			Pätevyys
		Tutkimusasetelmat
			Kokeellinen tutkimusasetelma
			Interventiotutkimus
			Korrelatiivinen poikkileikkaustutkimus
			Ikävertailututkimus
			Seurantatutkimus
			Ristiviiveseurantatutkimus
			Kohorttiseurantatutkimus
			Otoksen edustavuus
			Aikasarja-analyysi
Kehityspsykologisen tutkimuksen eettisiä kysymyksiä
	Tutkimusetiikan perusta
		Tutkimuskysymysten eettinen arviointi
		Tutkimuksen eettinen arviointi ja tutkimuslupien hankinta
		Tutkimusaineistoja ja julkaisemista koskevia eettisiä kysymyksiä
Kehityspsykologisen tutkimuksen historiaa
	Johdanto
		Kehityspsykologisen tutkimuksen alku
		Kehityspsykologian keskeiset tutkijat ennen ensimmäistä maailmansotaa
		Kehityspsykologinen tutkimus maailmansotien välisenä aikana
		Kehityspsykologinen tutkimus vuosina 1950–1980
			Keskeiset peruskysymykset
			Tutkimuksen suuntaukset
		Suomalaisen kehityspsykologisen tutkimuksen historiaa
			Kehityspsykologisen tutkimuksen alku Suomessa
			Suomalainen kehityspsykologinen tutkimus 1950-luvulta 2000-luvulle
Lähteet
Henkilöhakemisto
Asiasanahakemisto